Yritys

Haluamme auttaa PK-yrityksiä kasvamaan, PK-yritysten avulla. Piste.

Intomme yritysmaailman tukipalveluista syntyy vahvasta uskosta suomalaiseen tekemiseen ja idearikkauteen. Uskomme, että maastamme löytyy satoja edelläkävijöitä, jotka tarjoavat uskomattoman hienoja ratkaisuja, mutta jotka eivät syystä tai toisesta ole löytäneet omaa tietään tähtiin. 

Yrittäjyyden puolesta - suurella sydämellä.

Yrityksen markkinointi pakettihintaan

Arvomme

Pieni Markkinointitalo nojaa vakaasti win-win-arvomaailmaan. Valitsemme asiakkaiksemme vain yrityksiä, joiden tuotteeseen tai palveluun uskomme, ja jonka takana voimme itsekin seistä.

Win-win-mentaliteettiin kuuluu myös yhteisen saavuttamisen tahtotila. Kuljemme asiakkaidemme rinnalla usein vaikeinakin aikoina, ja yhteinen visio tavotteista auttaa niin asiakasyritystä kuin meitäkin säilyttämään oikean suunnan kohti onnistumisia. Henkilökohtaiset kasvukonsultit tuntevat yrityksensä henkilötasolla, ja saavutuksista riemuitaan yhdessä.

Neljään sanaan tiivistettynä arvomme ovat: kunnianhimo, kumppanuus, innovatiivisuus ja huumori.

"Kun asiakkaamme onnistuvat, me onnistumme. Ei ole olemassa vain yksipuolista onnistumista."

Tia Kiiskinen, Yrittäjä

Sana yrittäjältä

Olen toiminut digitaalisen markkinoinnin, palvelukonseptoinnin ja startupien parissa yli 10 vuoden ajan, yhteistyössä lukuisten erilaisten yritysten kanssa aina rakennusalalta kullan maahantuontiin. Ulkoistettuna kasvukonsulttina toimenkuviksi on määräytynyt myös markkinoinnin ulkopuolisia nimikkeitä myynnin johtotehtävistä liiketoiminnan kehittämiseen. 

Kasvun, prospektoinnin, palvelukehityksen, markkinoinnin ja yrityskonsultoinnin ammattilaisille on valtava kysyntä, mutta osaamistaso on harmillisen epätasaista ja tarjonta hajoavaista. Yksi projekti saattaa vaatia lukuisia eri sidosryhmiä, jolloin arvotuotanto kärsii. PK-yrityksillä ei useinkaan riittä budjetti riittävän asiantuntijuuden haalimiseen, ja hyvätkin ideat jäävät puolitiehen. Aloin tarjoamaan kasvuyrityksille paketoitua full stack -kasvupalvelua yksinkertaistetusti ja tehostetusti niin, että asiakas sai maksimaalisen hyödyn minimaaliseen hintaan. Siitä se tarina sitten lähti!

Vuosien varrella oma toimenkuvani on muovautunut johtoryhmä- ja startuptyöskentelyn kautta erityisesti yrityskasvun konsultointiin. Ota yhteyttä! 🙂

– Tia Kiiskinen, yrittäjä

tia kiiskinen

Yrittäjä ajattelee yrittäjän parasta.

Olet varmaan huomannut, miten työntekijän ja yrittäjän työasenne usein poikkeaa? Niin mekin. Kaikki tiimimme jäsenet työskentelevät yrittäjäpohjalta, jolloin sinua palvelee aina yrittäjähenkinen ammattilainen.

Usein kysytyt kysymykset

En löydä sopivaa pakettia. Miten teen oman?

Räätälöimme mielellämme juuri sinun yrityksellesi sopivan paketin. Voit myös hankkia haluamiasi palveluita tuntihinnoiteltuina. Ota yhteyttä, niin käydään tarpeesi läpi tarkemmin.

Kuiinka pitkään sopimus on voimassa?

Kuukausittaiset sopimukset ovat voimassa toistaiseksi. Sopimuksen voi päättää aina kuluvan laskutuskauden loppuun ilman eriteltyä syytä. Tuntihinnoitellut sopimukset laskutetaan suoritepohjaisesti.

Mistä tiedän saavani ammattilaisen?

Kaikki ammattilaisemme ovat kokeneita PK-yritysasiantuntijoita. He käyvät läpi tarkan syynin, joka takaa heidän ammattitaitonsa sinun yrityksesi parissa. 

Tuleeko laskun päälle lisäkuluja?

Laskun päälle ei tule lisäkuluja, mikäli et ole sopinut tuntihinnoitellusta työstä erikseen.